Sivut

keskiviikko 22. marraskuuta 2017

Agility harrastuksena?

Koirapalvelu Virike on järjestänyt erilaisia agilitykursseja vuodesta 2008 alkaen – eli siis perustamisestaan lähtien. Maaliskuussa 2018 vietämme 10-vuotissynttäreitä!

Agilityssä yhdistyy hienolla tavalla koiran urheilullisuus, fyysinen ketteryys sekä toisaalta ihmisen ja koiran yhteistyö. Se tunne, kun koira kulkee radalla ”kuin itsestään” – jos olet kokenut sen, tiedät mitä tarkoitan!

Vuosia sitten eräs kurssilla ollut rouva puki tunteen sanoiksi: ”Täytyy olla synkronoitu koiran kanssa”. Erinomainen vertaus – jota olen lainannut paljon.



Miten siihen tunteeseen päästään? Mitä se vaatii ohjaajalta ja koiralta?
Tässäpä muutama ajatus aiheesta:

V – vauhdikkaat virikkeet virkistävät ja houkuttavat vilkkaiden koirien ohjaajia lajiin mukaan. Vauhtia on joskus liikaakin, joten himmataan alkuun hieman ja harjoitellaan perustaidot haltuun.


I – innokkuus: Atleettinen terverakenteinen koira sekä liikkumaan innostunut ohjaaja muodostavat hyvän innokkaan tiimin.



R – ripaus rohkeutta ja riehakkuutta auttaa uskaltamaan haastaviin treeneihin. Hyvä koutsi vie sinut sopivasti pois mukavuusalueelta – itsensä voittamisen tunne on hieno tunne!




I – iloinen ilmapiiri auttaa: Kouluttaja, joka huomaa onnistumiset ja kannustaa yrittämään uudelleen, luo iloisen ilmapiirin.



K – kannustaminen ja sopivat palkkiot: Opettele tarkkailemaan, millaisista asioita koirasi parhaiten motivoituu. Tarkkaavainen kouluttaja tekee hyviä havaintoja ja auttaa saumattoman yhteistyön löytymisessä.



E – eteneminen: Aloita perustottelevaisuudesta eli kontakti, toimivat palkkiot, paikallaolo. Jos aiot harrastaa ryhmäkursseilla, harjoittele arkitaitoja myös ryhmätunneilla. Asteittain eteneminen systemaattisesti johtaa nopeasti huisin hienoihin kokemuksiin.



Virikkeen kurssipolkuihin on jo vuosia kuulunut harjoittelu perusteista kohti harrastavaa koiraa. Pentuvaiheessa ja nuoren teinikoiran kanssa keskitytään arjen perustaitoihin, joista muodostuu harrastuslajien tärkeä perustus.

Lajiharrastamisen ilo löytyy kerran viikossa -vakioryhmissä ohjatuilta tunneilta. Kotona voit harjoitella tunneilla saamiesi ohjeiden mukaan.

Tavoitteen asetat itse: * yksinkertaisesti kiva tekeminen koiran kanssa
tai * tavoitteellinen kisaavan koirakon ura

Tervetuloa Virikkeen lajikursseille ja -luennoille!